Suomi-Kenia Seura ry

Meidän ikuisuusprojekti, eli talon rakennus, alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Tai ainakin puolessa välissä, riippuu miltä kantilta asiaa katsoo. Paljon on vielä tehtävää, mutta ainakin päästään pian muuttamaan sisään.

Harmiksemme ensimmäinen rakentaja, joka teki perustukset, tuntui olevan enemmän suurpiirteinen, kuin tarkan mitan miehiä. Nyt kun katson seiniä, tuntuu että yksikään seinä ei taida olla ihan suora. Onneksi olen tässä kymmenen Kenian vuoden aikana oppinut olemaan hermostumatta pikku seikoista. Kuten kieroista seinistä. Mikään tässä talossa ei taida olla sitä mitä kuvittelin, tai kuvittelin tilaamani, mutta ei se mitään.

Oon tässä miehelle viimeiset viisi vuotta puhunut ja lähettänyt kuvia valkoisista keittiön kaapeista yhdistettynä mustaan tasoon ja hän ne lupasi toimittaa. Ja sitten hän tuli tumman ruskeiden kaappien kanssa kotiin. No ei se mitään, keittiön kaappejahan ne vain on.

Kun kylpyhuoneen seinät oli laatoitettu ja mies meni ostamaan lattia laattoja, sanoin että mustat kävisi hyvin yhteen niiden seinälaattojen kanssa, kuittasi mies kuulleensa. Ja sitten hän toi ihan muunlaisen laatan.

Pikku Murheita, mistä ei enään osaa olla edes murheissaan, koska oon niin iloinen että talo alkaa olla vihdoinkin valmis.

Täällä meidän pienellä kylällä on harvoin mitään isompaa konfliktia, mutta pieniä naapuririitoja saattaa syntyä esimerkiksi jos jonkun lehmät tai vuohet menevät laiduntamaan toisen kasvimaalle. Pienien riitojen sattuessa asia menee yleensä kyläpäällikön eteen, joka voi määrätä korvauksista. Joku aika sitten ryhmä koiria oli tappanut yhden naapurin vuohen ja koska kukaan ei tiennyt kenen koirat olivat kyseessä, korvauksia ei tämä naapuri pystynyt hakemaan.

Tämä naapuri laittoi sitten suutuspäissään myrkkyä tähän vuohenraatoon, ja melkein kaikki koirat, jotka tulivat raatoa syömään kuolivat. Meidänkin yksi koira tuli huonossa hapessa kotiin ja mummo arveli että se koira oli tätä raatoa syönyt. Mummolla oli kuitenkin vanhan kansan keinot hoitaa koiraa, ja hän pakkosyötti koiralle sekoitusta, missä oli raakaa kananmunaa ja tuhkaa. (En ole ihan varma oliko siinä sekoituksessa vielä jotain muuta.) Sekoituksen juotuaan koira oksensi ja muutaman tunnin kuluttua juoksenteli taas ihan normaalisti pihalla.

Olen monesti ihaillut mummon eli anoppini keinoa hoitaa sairaita vuohia ja kanoja luonnonmukaisin menetelmin. Esimerkkinä mummo erään kerran syötti sairaalle vuohelle Arubaine puun lehtiä ja se parani. Puun nimi, Arubaine, tarkoittaa neljäkymmentäneljä. Nimen tämä puu on saanut koska tarinan mukaan tästä puusta tehdyllä rohdolla voi parantaa neljääkymmentä neljää eri sairautta. En tiedä onko tarina tosi, mutta eläimet ainakin tuntuvat paranevan puun lehtiä syödessään.

Viime kuukaudet ovat meneet niin vauhdilla, että aikaa ei ole juuri ollut mihinkään. Mieheni meni kolmeksi kuukaudeksi työmatkalle, ja kaikki hänen työt jäi minun hoidettavaksi siksi aikaa. Lisäksi lasten koulujutut vei huomattavan paljon ylimääräistä huomiota. Meidän toinen lapsi lopetti peruskoulun juuri ja hänen koulussa on ollut tapana että äidit järjestää lauantai lounaita päättävän luokan lapsille, rahan keräyksiä lasten motivoimiseen ja jopa rahankeräyksiä opettajien motivoimiseen oli vähän väliä.

Täällä keniassa monet koulut pitävät päättävää luokkaa niin tärkeänä että monissa kouluissa lasten koulupäivät venyvät päättävässä luokalla jopa 15 tunnin mittaisiksi. Meidänkin lapsi heräsi joka aamu kello 5. Kouluun lähtö oli ennen kello kuutta ja koulua kesti ilta kahdeksaan asti, mikä tarkoitti sitä että hän oli kotona iltayhdeksän maissa. Hurjan pitkät päivät nuorilla! Hurjan pitkien koulupäivien lisäksi lapsilla oli koulua myös lauantaisin, tosin lauantaina he pääsivät kotiin jo neljältä. Monilla kouluilla on kilpailua keskenään ja tämän vuoksi he vaativat oppilailta paljon.

Tämä vuosi tulee olemaan viimeinen vuosi, jolloin päättävä luokka on kahdeksas luokka, minkä jälkeen on nelivuotinen lukio.  Tänä vuonna seitsemännen luokan aloittaneet ovat jo uudessa systeemissä, mikä on kuusi vuotta alakoulua, kolme vuotta yläkoulua ja kolme vuotta lukio-opintoja. Meidän perheessä kaksi vanhempaa on tässä vanhassa systeemissä, ja kaksi nuorempaa tulevat olemaan uudessa systeemissä.

Huono puoli täällä maalla asumisessa on se, että hyviä lukioita ei täältä lähistöltä löydy, joten me joudutaan lähettämään lukiolaiset sisäoppilaitokseen lähimpään kaupunkiin. Näin suomalaisena ajatus sisäoppilaitoksesta tuntuu vieläkin oudolta, vaikka meidän vanhin lapsi on käynyt sisäoppilaitoksessa jo kaksi vuotta.

Viime tiistaina, eli 9 elokuuta, oli Keniassa kansalliset vaalit, eli parlamentin jäsenet ja presidentti valitaan saman aikaisesti. Koska täällä monet ihmiset joutuvat ja haluavat matkustamaan omille kotiseuduilleen ennen vaaleja, täällä on ollut käytäntönä käydä vaalit koulujen lomilla. Koronan sekoittaman kouluaikataulun takia tällä kertaa kuitenkin kävi niin, että vaalien aikana lapsien olisi pitänyt olla kouluissa. Tätä silmällä pitäen hallitus päätti jo aikaisemmin että koulujen ”half term”, eli pieni muutaman päivän pituinen tauko lukukauden puolessa välissä, pidetään vaalien aikaan, eli koulujen olisi pitäneet mennä kiinni alkuperäisen suunnitelman mukaan vasta lauantaina 6. elokuuta. Maanantaina 1.8 opetusministeriö piti lehdistötilaisuuden, jossa määrättiin koulujen sulkeutuvan jo tiistaina 2. elokuuta. Aikaisemman sulkemisen syystä on ainakin täällä meillä päin liikkunut mitä villeimpiä huhuja, enkä tarkasti osaa sanoa mikä oikea syy tähän koulujen sulkemiselle on. Katukuvassa on myös kuulema näkynyt armeijan maastureita enemmän, joten näyttää siltä että hallitus on valmistautumassa mellakoihin. Meidän naapurustossa eräs naapurimme, joka on eri heimosta kotoisin kuin valtaväestö, on saanut jo muutaman viikon ajan uhkausviestejä, joissa heitä kehotetaan lähtemään pois tältä alueelta. Jännittyneenä jäämme seuraamaan mitä nämä vaalit tuovat tullessaan, toivottavasti kaikki menee tuloksesta riippumatta rauhallisesti.

Noin kolme viikkoa sitten, kun anoppini oli vuohia lypsämässä, hän kaatui ja hänen kätensä venähti paikaltaan. Anoppi kärvisteli kipujen kanssa päivän ja aina kun häneltä kysyi että vienkö sinut sairaalaan hän sanoi että katsoo vielä vähän aikaa paraneeko se itsestään. Kun hän vihdoinkin meni sairaalaan, sielä lääkärit ne laittoi sen käden paikkoilleen ja laittoi tukilastan. Tästä on nyt kulunut viikkoja mutta anoppi ei vieläkään pysty nostamaan kättään normaalille korkeudelle eikä hän pysty myöskään nostamaan painavia tavaroita. Olen aina tiennyt että anoppi on ahkera ihminen, mutta nyt kun neljä ihmistä hänen töitään joutuu paikkaamaan, on selvinnyt tarkasti miten ahkera hän oikeasti on. Kaksi palkallista tekee mummolle vuohien ja lehmien lypsyyt ja yksi sukulaistyttö tuli auttamaan joissakin hommissa ja minä olen auttanut enemmän nyt keittiössä ja esimerkiksi kanojen ruokinnassa. Kädestä huolimatta tämä meidän kahdeksankymmppinen mummo vieläkin juoksee maatilalla neuvomassa palkollisia ja katsomassa miten työt maatilalla sujuu. Melkoinen teräsmummo!

Yleisesti ottaen Keniassa on viimeaikoina ruokien ja bensan hinnat nousseet ja välillä on monet bensa-asemat kiinni polttoaineen puutteen takia. Ruokien hintojen nousu tuntuu vaikuttavan eniten köyhimpään väestöön valitettavasti, sillä palkat eivät etenkään fyysisissä raskaissa töissä ole nouseet samalla tavalla.

Ajattelin kertoa hieman mitä olen oppinut teetuotannosta ja teetilallisen arjesta kuluneina vuosina. Teetila, jossa me asutaan, on perhetila, jossa asuu anopin ja meidän lisäksi, mieheni veli perheineen. Tila on 150 eekkeriä, eli kohtalaisen iso, ja suurinosa tilasta on käytetty teen viljelemiseen. Tilalla on vaihtelevasti 20-30 työntekijää. Meillä työntekijät tulevat ja menevät oman aikataulunsa mukaan ja he saavat palkkansa sen mukaan paljonko he ovat teetä poimineet. Työntekijät keräävät käsin pienen ”oksan”, jossa on kolme lehteä. Poimiminen on tarkkaa puuhaa, mutta kokeneemmat kerääjät suhauttelevat teetä koriin aika ripeässä tahdissa. Arjen jokapäiväisiä töitä teehen liittyen on työntekijöiden opastaminen oikealle paikalle, teen laadun tarkkailu, teen punnitseminen ja sen tehtaaseen kuskaaminen. Lähin teetehdas on noin 5km päässä, ja tee viedään tehtaaseen traktorilla- silloin kun se on kunnossa. Meidän noin 50 vuotias traktori taitaa tosin jo vedellä viimeisiään ja se on ollut enemmän korjattavana, kuin töissä viimeaikoina. Traktorin rikki ollessa saamme maksullista kuljetusapua teetehtaasta.

Monet ovat kysyneet minulta vuosien varrella onko tee puu vai pensas. Vastauksena olen sanonut että jos sen antaa kasvaa, se kasvaa puuksi, mutta teetuotantoa varten ”teepuskat” pitää leikata noin kolmen vuoden välein ja leikattuna ne näyttää pensailta. Leikkauksen jälkeen kestää noin kolmekuukautta ennen kuin leikattu teepuska alkaa kasvattamaan uutta teetä ja yleensä tuotanto on korkeimmillaan puolivuotta leikkauksen jälkeen.   Meidän tilalla tee leikataan aina osissa, jotta on aina joku osa tilasta, jossa on hyvin kasvavaa teetä. Vanhimmat meidän tilan teepuskat lähentelevät sataa vuotta ja nuorimmat ovat istutettu muutama vuosi sitten. Tee tarvitsee paljon vettä tuottaakseen ja näin ollen teetuotanto on keskittynyt alueille, joilla sadetta tulee runsaasti. Tällä alueella sadekausi voi kestää jopa kymmenen kuukautta, tietenkin riippuen vuodesta. Tänä vuonna kuivakausi on kestänyt pidempään kuin normaalisti ja odotamme sateiden tuloa kovasti.

 

Olen Sere Kemboi, 37-vuotias suomalainen nainen. Olen asunut Keniassa, mieheni kotitilalla, jo kohta 9 vuotta. Meillä on neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Olemme olleet naimisissa jo 18 vuotta. Asumme Kenian maaseudulla, teepeltojen ja kauniiden kukkuloiden ympäröiminä. Elämä täällä maalla on rauhallista ja mielekästä. Anopillani on noin 30 lehmää ja yli sata vuohta ja kymmenisen lammasta. Tilan pääelinkeino on kuitenkin teetuotanto, mikä sadekautena yltää yli 2000 kiloon päivässä. Kuivana kautena tuotanto vähenee huomattavasti, jolloin tuotanto voi kutistua jopa sataan kiloon päivässä. Omakohtaisesti miellän Keniassa asumisen parhaiksi puoliksi ihmisten ystävällisyyden ja luonnon monimuotoisuuden ja kauneuden. Haasteellisemmaksi asumisen tekevät satunnaiset, mutta säännölliset, sähkökatkokset sekä byrokratian vaikeus.

Tervetuloa Suomi-Kenia Seuran blogiin.