Vanhan kansan viisautta

Täällä meidän pienellä kylällä on harvoin mitään isompaa konfliktia, mutta pieniä naapuririitoja saattaa syntyä esimerkiksi jos jonkun lehmät tai vuohet menevät laiduntamaan toisen kasvimaalle. Pienien riitojen sattuessa asia menee yleensä kyläpäällikön eteen, joka voi määrätä korvauksista. Joku aika sitten ryhmä koiria oli tappanut yhden naapurin vuohen ja koska kukaan ei tiennyt kenen koirat olivat kyseessä, korvauksia ei tämä naapuri pystynyt hakemaan.

Tämä naapuri laittoi sitten suutuspäissään myrkkyä tähän vuohenraatoon, ja melkein kaikki koirat, jotka tulivat raatoa syömään kuolivat. Meidänkin yksi koira tuli huonossa hapessa kotiin ja mummo arveli että se koira oli tätä raatoa syönyt. Mummolla oli kuitenkin vanhan kansan keinot hoitaa koiraa, ja hän pakkosyötti koiralle sekoitusta, missä oli raakaa kananmunaa ja tuhkaa. (En ole ihan varma oliko siinä sekoituksessa vielä jotain muuta.) Sekoituksen juotuaan koira oksensi ja muutaman tunnin kuluttua juoksenteli taas ihan normaalisti pihalla.

Olen monesti ihaillut mummon eli anoppini keinoa hoitaa sairaita vuohia ja kanoja luonnonmukaisin menetelmin. Esimerkkinä mummo erään kerran syötti sairaalle vuohelle Arubaine puun lehtiä ja se parani. Puun nimi, Arubaine, tarkoittaa neljäkymmentäneljä. Nimen tämä puu on saanut koska tarinan mukaan tästä puusta tehdyllä rohdolla voi parantaa neljääkymmentä neljää eri sairautta. En tiedä onko tarina tosi, mutta eläimet ainakin tuntuvat paranevan puun lehtiä syödessään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *