Teetilan arkea

Ajattelin kertoa hieman mitä olen oppinut teetuotannosta ja teetilallisen arjesta kuluneina vuosina. Teetila, jossa me asutaan, on perhetila, jossa asuu anopin ja meidän lisäksi, mieheni veli perheineen. Tila on 150 eekkeriä, eli kohtalaisen iso, ja suurinosa tilasta on käytetty teen viljelemiseen. Tilalla on vaihtelevasti 20-30 työntekijää. Meillä työntekijät tulevat ja menevät oman aikataulunsa mukaan ja he saavat palkkansa sen mukaan paljonko he ovat teetä poimineet. Työntekijät keräävät käsin pienen ”oksan”, jossa on kolme lehteä. Poimiminen on tarkkaa puuhaa, mutta kokeneemmat kerääjät suhauttelevat teetä koriin aika ripeässä tahdissa. Arjen jokapäiväisiä töitä teehen liittyen on työntekijöiden opastaminen oikealle paikalle, teen laadun tarkkailu, teen punnitseminen ja sen tehtaaseen kuskaaminen. Lähin teetehdas on noin 5km päässä, ja tee viedään tehtaaseen traktorilla- silloin kun se on kunnossa. Meidän noin 50 vuotias traktori taitaa tosin jo vedellä viimeisiään ja se on ollut enemmän korjattavana, kuin töissä viimeaikoina. Traktorin rikki ollessa saamme maksullista kuljetusapua teetehtaasta.

Monet ovat kysyneet minulta vuosien varrella onko tee puu vai pensas. Vastauksena olen sanonut että jos sen antaa kasvaa, se kasvaa puuksi, mutta teetuotantoa varten ”teepuskat” pitää leikata noin kolmen vuoden välein ja leikattuna ne näyttää pensailta. Leikkauksen jälkeen kestää noin kolmekuukautta ennen kuin leikattu teepuska alkaa kasvattamaan uutta teetä ja yleensä tuotanto on korkeimmillaan puolivuotta leikkauksen jälkeen.   Meidän tilalla tee leikataan aina osissa, jotta on aina joku osa tilasta, jossa on hyvin kasvavaa teetä. Vanhimmat meidän tilan teepuskat lähentelevät sataa vuotta ja nuorimmat ovat istutettu muutama vuosi sitten. Tee tarvitsee paljon vettä tuottaakseen ja näin ollen teetuotanto on keskittynyt alueille, joilla sadetta tulee runsaasti. Tällä alueella sadekausi voi kestää jopa kymmenen kuukautta, tietenkin riippuen vuodesta. Tänä vuonna kuivakausi on kestänyt pidempään kuin normaalisti ja odotamme sateiden tuloa kovasti.

Teepellot kasvavine pensaineen.
Joidenkin pensaiden annetaan kasvaa korkeiksi suojaamaan muita tuulelta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *